Tulimme taas Sulon kanssa Säkylään. Minä lähdin töihin ja Sulo jäi viettämään kissanpäiviä mun siskon ja vanhempieni kanssa. Työyö oli yksi raskaimmista koko karaokeurani aikana. Vaikutti siltä, kuin Huittisten seurahuoneella olisi vallinnut "huonon kännin päivä" tai sitten oma pinna oli niin kireällä, etten vain yksinkertaisesti kestänyt asiakkaita ja heidän toiveitaan. Illan viimeisen tunnin aikana eräs kanta-asiakkaista tuli kysymään: "Sanna, onko jotain sattunut?", kun en hymyilly ollenkaan. Se kysymys paljasti taas, kuinka läpinäkyvä olen, tunteet tulee pintaan pyytämättäkin.

Päätin päivittää blogin tänään, koska tämä on viikon kiireettömin päivä. Nukuin kahteentoista, söin aamupalan, luin viime viikon lehtiä ja nukuin vähän lisää. Heräsin itseasiassa olohuoneen sohvalta siihen, kun isä kertoi Sulon pyydystäneen myyrän ja tuoneen sen portaille. Kun menin tarkistamaan tilannetta, myyrä olikin poissa.

Olen ollut viinalakossa viikon ja elimistö kiittää. Tupakkalakko... hmmm. Sanoisinko, että onneksi joka viikossa on maanantai ja maanantait ovat minulle niitä päiviä, kun aloitan uuden elämän. Tupakkalakon pitäminen on vaikeinta töissä, nyt varsinkin kun en ole ostanut nikotiininkorvaus -tuotteita, niin kuin ennen.

Tämän kiireettömän päivän olennaisena osana on ollut sauna. Ja saunan lauteilla naamio kasvoilla aloin pohtimaan kurkkunaamiota ja sitä kuinka 80 -lukua se on, ainakin minulle. Lähinnä nostalginen hoito, jota en ole kenenkään kuullut tekevän pitkiin aikoihin. Pitäisiköhän itse heittää kurkut naamaan ja muistella lapsuutta, jolloin äiti teki itselleen kurkkunaamioita. Luulen, että kurkkunaamio on ihan tehokas hoito, se ei saa jäädä unholaan. Taidan tehdä sellaisen heti.