Tulimme taas Sulon kanssa Säkylään. Minä lähdin töihin ja Sulo jäi viettämään kissanpäiviä mun siskon ja vanhempieni kanssa. Työyö oli yksi raskaimmista koko karaokeurani aikana. Vaikutti siltä, kuin Huittisten seurahuoneella olisi vallinnut "huonon kännin päivä" tai sitten oma pinna oli niin kireällä, etten vain yksinkertaisesti kestänyt asiakkaita ja heidän toiveitaan. Illan viimeisen tunnin aikana eräs kanta-asiakkaista tuli kysymään: "Sanna, onko jotain sattunut?", kun en hymyilly ollenkaan. Se kysymys paljasti taas, kuinka läpinäkyvä olen, tunteet tulee pintaan pyytämättäkin.

Päätin päivittää blogin tänään, koska tämä on viikon kiireettömin päivä. Nukuin kahteentoista, söin aamupalan, luin viime viikon lehtiä ja nukuin vähän lisää. Heräsin itseasiassa olohuoneen sohvalta siihen, kun isä kertoi Sulon pyydystäneen myyrän ja tuoneen sen portaille. Kun menin tarkistamaan tilannetta, myyrä olikin poissa.

Olen ollut viinalakossa viikon ja elimistö kiittää. Tupakkalakko... hmmm. Sanoisinko, että onneksi joka viikossa on maanantai ja maanantait ovat minulle niitä päiviä, kun aloitan uuden elämän. Tupakkalakon pitäminen on vaikeinta töissä, nyt varsinkin kun en ole ostanut nikotiininkorvaus -tuotteita, niin kuin ennen.

Tämän kiireettömän päivän olennaisena osana on ollut sauna. Ja saunan lauteilla naamio kasvoilla aloin pohtimaan kurkkunaamiota ja sitä kuinka 80 -lukua se on, ainakin minulle. Lähinnä nostalginen hoito, jota en ole kenenkään kuullut tekevän pitkiin aikoihin. Pitäisiköhän itse heittää kurkut naamaan ja muistella lapsuutta, jolloin äiti teki itselleen kurkkunaamioita. Luulen, että kurkkunaamio on ihan tehokas hoito, se ei saa jäädä unholaan. Taidan tehdä sellaisen heti.

Tein eilen patonkeja minulle ja hyvälle ystävälleni Harrille. Täytteeksi laitoin tomaattia, mozzarellaa, aurinkokuivattuatomaattia, pippuria, salaattia, oliiviöljyä ja pestoa. Leivoin patongit omin pikkukätösin ja siltä lopputulos näyttikin. Maku oli kuitenkin kuulemma mitä parhain. Harri kuvaili, että patonkini maistuivat aivan Cafe Brahesta ostetuilta patongeilta. Viimeistään siinä vaiheessa olin tyytyväinen kokkaustaitoihini, kun Harri sanoi: "Sanna, sä oot helvetin hyvä kokki". Ei tuollaista palautetta voi olla ottamatta itseensä, varsinkin, kun Harrilla on tapana sanoa asiat totuudenmukaisesti ja suoraan.

Aloitin sunnuntaina kaksi viikkoa kestävän tupakka- ja juomalakon. Juomalakko ei tee edes tiukkaa, vaikka syksy menikin melko kosteissa merkeissä, kun taas tupakkalakko... Hmm, en olisi milloinkaan uskonut kouristelevani keskellä yötä nikotiiniriippuvuuden vuoksi. Toinen yö oli vielä pahempi kuin ensimmäinen. Siinä yön tunteina, kun valvoin tai nukuin valveunta nikotiinista haaveillen, kerroin myös eräällä tapailemalleni pojalle, ettei meidän yhteiset asiat tule onnistumaan. Luulen, että minusta tulee isona samanlainen erakko kuin Simpsoneiden Eleanor Abernathysta (Crazy cat lady). Puhuminen on ainakin toisinaan yhtä vaikeaa kuin Eleanorilla.

Rakas pikkukisuni, Sulo päätti leikkiä kissaa ja hiirtä perjantaina ja lauantain välisenä yönä -kirjaimellisesti. Tulin kuuden aikaan kotiin töistä, enkä ollut vielä edes nukahtanut, kun ihmettelin mistä kuuluu "läts" ja "mäiskis" -ääniä. Laitoin tyynen rauhallisesti valot päälle ja katsahdin sängyn päätyyn, jossa näin Sulon katsovan minua hyvinkin tyytyväisen näköisenä kuollut hiiri vieressään. Kiljuin kuin syötävä ja hain isän viemään hiirtä roskikseen, Aronkulmilla kun olin. Sinne päättyi siis Sulon elämän ensimmäisen kiinni saadun hiiren matka. Ja itselläni oli loppu yön vaikeuksia saada unta.