Tein eilen patonkeja minulle ja hyvälle ystävälleni Harrille. Täytteeksi laitoin tomaattia, mozzarellaa, aurinkokuivattuatomaattia, pippuria, salaattia, oliiviöljyä ja pestoa. Leivoin patongit omin pikkukätösin ja siltä lopputulos näyttikin. Maku oli kuitenkin kuulemma mitä parhain. Harri kuvaili, että patonkini maistuivat aivan Cafe Brahesta ostetuilta patongeilta. Viimeistään siinä vaiheessa olin tyytyväinen kokkaustaitoihini, kun Harri sanoi: "Sanna, sä oot helvetin hyvä kokki". Ei tuollaista palautetta voi olla ottamatta itseensä, varsinkin, kun Harrilla on tapana sanoa asiat totuudenmukaisesti ja suoraan.

Aloitin sunnuntaina kaksi viikkoa kestävän tupakka- ja juomalakon. Juomalakko ei tee edes tiukkaa, vaikka syksy menikin melko kosteissa merkeissä, kun taas tupakkalakko... Hmm, en olisi milloinkaan uskonut kouristelevani keskellä yötä nikotiiniriippuvuuden vuoksi. Toinen yö oli vielä pahempi kuin ensimmäinen. Siinä yön tunteina, kun valvoin tai nukuin valveunta nikotiinista haaveillen, kerroin myös eräällä tapailemalleni pojalle, ettei meidän yhteiset asiat tule onnistumaan. Luulen, että minusta tulee isona samanlainen erakko kuin Simpsoneiden Eleanor Abernathysta (Crazy cat lady). Puhuminen on ainakin toisinaan yhtä vaikeaa kuin Eleanorilla.

Rakas pikkukisuni, Sulo päätti leikkiä kissaa ja hiirtä perjantaina ja lauantain välisenä yönä -kirjaimellisesti. Tulin kuuden aikaan kotiin töistä, enkä ollut vielä edes nukahtanut, kun ihmettelin mistä kuuluu "läts" ja "mäiskis" -ääniä. Laitoin tyynen rauhallisesti valot päälle ja katsahdin sängyn päätyyn, jossa näin Sulon katsovan minua hyvinkin tyytyväisen näköisenä kuollut hiiri vieressään. Kiljuin kuin syötävä ja hain isän viemään hiirtä roskikseen, Aronkulmilla kun olin. Sinne päättyi siis Sulon elämän ensimmäisen kiinni saadun hiiren matka. Ja itselläni oli loppu yön vaikeuksia saada unta.